Ryhmärakennuttajat

Keille ryhmärakennuttaminen sopii?

Perjantai 22.4.2016 klo 13:55 - Salla Korpela

Asunnon hankkiminen ryhmärakennuttamalla on selvästi eri asia kuin tavallinen asuntokauppa. Siksi kannattaa hetkeksi pysähtyä pohtimaan mitä haluaa ja mihin on valmis.

Kokemuksen mukaan ryhmärakennuttaminen sopii asunnon hankkimisen tavaksi sellaisille, joilla on:

Aikaa

Ryhmärakennuttamishankkeisiin on sitouduttava mukaan yleensä hyvän aikaa ennen kuin rakentaminen alkaa. Asuntoa voi päätöksentekohetkestä muuttoon joutua siis odottamaan parikin vuotta.

Rahaa

Toistaiseksi miltei kaikki  Suomessa toeutetut ryhmärakennuttamishankkeet ovat olleet omistusasuntopohjaisia (muutamaa asumisoikeushanketta lukuun ottamatta), ja tulevat osakkaat ovat joutuneet rahoittamaan huomattavan osan rakennusaikaisista kustannuksista omasta pussistaan. Nyt tosin tunnelin päässä pilkottaa pieni valon häivähdys, ja ilmeisesti pankkien lainahanat ovat avautumaisillaan myös rakennusaikaisten yhtiölainojen muodossa.

Istumalihaksia

Ryhmärakennuttamishankkeissa päätöksiä tehdään ryhmässä, eikä siihen oikein ole muuta keinoa kuin kokoukset. Niitä on siis jaksettava.

Yhteistyöhalua ja -kykyä sekä joustavuutta

Kun hankkii kodin ryhmärakennuttamalla toteutettavasta talosta, on tavallista asuntohanketta paljon suuremmat mahdollisuudet vaikuttaa oman asuntonsa muotoutumiseen. Toisaalta varsinkin kerrostalokohteissa kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja suurin osa ratkaisuista on tehtävä yhdessä. Niinpä hyvä lähtöasenne on sellainen, että omien tavoitteiden osalta löytyy joustonvaraa, mutta siitä, mitä on yhteisesti päätetty, pidetään lujasti kiinni.

Riskinottokykyä

Ryhmärakennuttamishankkeessa ryhmä on maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittama rakennushankkeeseen ryhtyvä ja siten viime kädessä vastuussa kaikesta. Tämä kannattaa ymmärtää. Monissa, varsinkin asukaslähtöisissä hankkeissa myös hintariski jää kokonaan ryhmän kannettavaksi - toisin sanoen asunnon lopullinen hinta selviää vasta, kun talo on viimeistä silausta myöten valmis.

Kuulostaako kiinnostavalta prosessilta vaiko liian vaativalta ja työläältä hankkeelta? 

2 kommenttia . Avainsanat: ryhmärakennuttaminen, asuntotuotanto